Sunday, December 21, 2008

Kun subit eivät riitä

Viime postaukseni innoittamana päätin hieman muistella hassua asiaa nimeltä lokalisaatio. Näin fillerinä työskennellessäni muiden blogitusaiheiden kanssa.

Kaikki tietävät mitä jenkeissä animelle tehdään. Ehkä kaikkien tuntema esimerkki on One Piecen tapaus, jossa dubbiyhtiö 4kids repi irti lähes kaiken mikä irtosi ja vähän muutakin, mennen välillä jopa hysteerisiin rajoihin. Esimerkiksi tällaiseen. Huomatkaa Helmeppon vasara..viritelmä..mikälien mystinen muuntautuminen takaisin pistooliksi muutamassa framessa. Ja Zoron ristipaalun ylimmän pulikan poisjättäminen kristillisten viittausten poistamiseksi. Sen lisäksi tarinan kannalta vitaali Little Garden-arkki jätettiin kokonaan pois, Sanjin (savuava) tupakka sensuroitiin tikkariksi, väkivaltaa ja verta leikattiin ja sellaista perinteistä.



Jotkut editoinnit taas olivat sitten aivan käsittämättömiä.

Eikä tietenkään voi unohtaa vanhaa kunnon One Piece-räppiä. Ja kyllä, tuo on oikea, alkuperäinen OP:n dubbitunnari. Jopa minä, paatunut hopparipaskahousu, järkytyin tällaisesta kortista, sillä rakastan alkuperäistä We are!-biisiä. Lopulta 4kids sitten tarpeeksi raiskattuaan pudotti One Piecen kokonaan listoiltaan ja alkuperäisille versioille uskollisuudestaan tunnettu FUNimation poimi sen sieltä siipensä alle. Jenkkifanit saivat upouuden version We Are!sta Vic Mignognan laulamana, joka muuten on Edward Elricin dubbinäyttelijä loistavasta FMA-dubista. Enkä edes tarkoita tuota sarkasmina.

Tällaista on tietenkin tapahtunut myös esimerkiksi Sailor Moonille, jota aikoinaan silvottiin oikein kunnolla Disney-instituution omistuksessa olleen DiC:in toimesta (Myöhemmin vaihtui Cloverfieldiin, jonka dubbi on itseasiassa melko hyvä). Perinteistä väkivallan ja alastomuuden sensurointia ja kuuluisana Sailor Uranuksen ja Neptunen lesbosuhteen poistaminen sekä täydellinen ensimmäisen kauden finaalin silpominen. Niin, ja homoseksuaalin Zoiciten muuttaminen naiseksi. Ja... tietenkin tämä painajainen, josta moni onnekas ei koskaan ole kuullutkaan. Juonena siis oli tehdä Sailor Moonista jenkkiversio, jossa käytettäisi animaatiota ja liveactionia sekaisin. Tietenkin mukana olivat myös kiintiötä täyttävät afroamerikkalainen ja ... liikutarajoitteinen. Yritys luojan kiitos jäi vain parin minuutin pituiseksi promopätkäksi (sekä pilottijaksoksi, jota ei koskaan näytetty yleisölle), mutta elää edelleen legendana Sailor Moonin fandomissa. Lisää Sailor Moon-dubin muutoksista voi lukea syvemmin Sailor Moon Uncensoredista.

Suosittua lokalisaatioissa on myös japanilaisten ruokien muuttaminen sämpylöiksi ja pipareiksi. Pokemonista jäi jenkkiversiosta Jamesin pumpattavat kumitissitkin. Ameriikan ulkopuolellakin toki osataan, esimerkiksi lähes legendaariseksi muodostunut Naruton saksadubbi ja sen ratkaisu poistaa Zabuzan miekan terä, jättäen jäljelle vain PIMP CANEN™. "BELIIIIIIEVE IT!"



Näitähän löytyy vaikka kuinka paljon jos oikein lähtee tarinoimaan. Oma "suosikkini" puhdistaa kuitenkin palkintopöydän mennen tullen. Tokyo Mew Mew kärsi melkoisen anaalikaktuksen 4kidsin teurastamolla, ja tämä pätkä jäi kummittelemaan mieleeni hyvin, hyvin pitkäksi aikaa. Tämänkin sarjan 4kids jätti kesken löydettyään jonkun uuden persraiskattavan, jättäen jäljelle löyhkäävän raadon pissisfestivaaliksi muutettua kissankorvaista lantakasaa. En edes pelkää myöntää olevani Tokyo Mew Mew-animen fani, sillä tämä veto oli pahinta mitä ikinä voin kuvitella. Tämä abominaatio. Jollette jaksa katsoa koko videota, tarkoittamani kohtaus alkaa ajan 08:27 kohdalla, vertailun vuoksi ensin japaninkielisellä versiolla. HNNGGHH.......

Mieleni tekevi rusentaa muutama kerrostalo tuon takia. Teitä varten etsin sen ja uhrauduin katsomaan uudelleen. TEITÄ VARTEN.

Tietenkin pitää ottaa huomioon, että eivät nämä lafkat ylitsevuotavaa pahuuttaan tällaisia sensurointeja ynnä muita tee, ja muun muassa Adult Swim-aikuisohjelmaslotissa näytettävät animet ovat säilyneet alkuperäisen kaltaisena ja helmiä on esimerkiksi Akiran dubbi, jota katson jopa alkuperäistä mielummin. Mutta "Kulttuurien sulatusuunissa" sekä kouluväkivallan maassa, USA:ssa, on hyvin paljon erilaista jengiä joiden harrastuksiin kuuluvat loukkaantuminen siitä, että japanilaisessa piirretyssä sattuu taustalla näkymään risti, pyssy, kanjikirjoitusta tai tummaihoinen henkilö. Lapsille näytettävien ohjelmien täytyy olla todella varovaisesti suunniteltua, toisin sanoen juonetonta ja ilmapäistä kohellusta. Japanissa moiselle hienotunteisuudelle näytetään niinsanotusti persettä. Tämän takia en ihmettele ollenkaan animen suosiota länsimaissa, sillä kuka nyt jaksaisi olla poliittisesti korrekti päivästä toiseen.

((Ja vakavalla naamalla, eli ilman satiiria. Ihan vain ennenkuin kukaan ehtii mainita South Parkia.))

No jaa, maassa maan tavalla. Mutta miten lokalisaatio toimii Japaninmaalla? Katsotaanpa, tässä on vuonna 2003 valmistuneen uuden Turtles-piirretyn introvideo ja biisi.




Meh. Käydäänpä sitten japaninm---



....

...Pyhä jännäkakka. Siis, vau. Olen vanhan koulukunnan turtles-homo, enkä uskonut että tuota uutta tietokone-pseudoanime-sontaa saisi näyttämään hyvältä itse kaikkivaltiaskaan, mutta.. dayumn. Olin väärässä. Ja kehtaan myöntää sen, välittämättä weeabooksi leimautumisesta. Tähän ei voi sanoa kuin "owned".

Wednesday, December 10, 2008

GOKU JOI KOKISTA

Stressirikas abielämä se vasta onkin mukavaa, etenkin kun blogikin jää pölyttymään hetkeksi (useaksi viikoksi). Lupaan tehdä linjaani muutoksen tässä ja nyt.

Puuhaillessani suuremman blogipäivityksen parissa, tarjoan lisää youtubepimppausta. Ne, jotka eivät sitä vielä ole tienneet, Dragon Ballista puuhataan parhaillaan Hollywood-leffaa. Kokemuksiahan japanilaisesta tuotannosta amerikkalaiseksi leffaksi on, joten tästä kuultuani tiesin että odotettavissa olisi jälleen kerran .. noh.. sitä itseään. Irkkikielellä Haisevaa jenkemiä, josta ei edes saa viboja.

No mutta, ehdin jo unohtaa koko asian kunnes törmäsin kohtalokkaasti leffan traileriin. Pidemmittä puheitta.. arvioikaa itse.




Täytyy aina hurrata amerikkalaisen ja japanilaisen sankarikuvan kohtaamiselle..


Voisin tietysti olla rationaalinen, järkevä ihminen ja arvostella traileria objektiivisesti, mutta en vain halua. En tiedä, kenen mielestä nämä ovat oikeasti toteuttamisen arvoisia ideoita, vaikka kohtalo on ennalta-arvattavissa. Muistelkaamme esimerkiksi Van Dammen tähdittämää Capcomin huippupelisarjaan, Street Fighteriin, perustuvaa leffaa vuosien takaa. Ai ette ole koskaan kuulleet siitä?


No, siinäs näette.

PS: Painajainen jatkuu.

Friday, October 31, 2008

Tulin tänne vähä räppää

Hoppaavaa halloweenia! Vuorossa pieni perjantaikevennys ja nopea päivitys kiireisestä abielämästä (puhuin itseni pussiin). Vuoden 2005 Freestyle-räppäyksen SM-kisoista löytyy pienoinen kooste, jossa on tarkoituksena sylkeä biitin tahtiin puhtaasti improvisoimalla.

Räpin SM-kisoja on aina yhtä mehevää seurata, varsinkin jos battlaajat osaavat. Ulkomaalaiset tuomarit ovat toisinaan paikalla kuuntelemassa ja arvostelemassa, tämä onnistuu kuuntelemalla MCn flow'ta ja toimivia riimejä. Suomalaisia MCitä he arvostelevat usein riimittelyn puutteesta, mutta parantamista on toisinaan jossain muussakin. Alkaa yhtäkkiä se Candyshop kuulostaa ihan hyvältä tämän jälkeen..



Mä räppään teiät kaikki vitun nopee suohon!

Edit: Pyyhkikää kyyneleet ja huuhtokaa tuska pois tällä, suomiräp osaa kyllä.

Edit2: Suomalaista r'n'btä? Jumalauta, kyllä sitä on.

Tuesday, October 7, 2008

You got SOUL'd

Aina Soul Eaterin ensimmäisten tietojen valuessa esiin olen suu vaahdossa puhunut siitä, miten tähän hip hop-teemaiseen sarjaan on parasta kiskaista Japanin parhaimman samuraihop-bändin, toisinsanoen SOUL'd OUTin musiikkia vaikka sitten väkipakolla. Ensimmäiset OP ja ED tulivat T.M Revolutionilta (Resonance) ja STANCE PUNKSilta (I wanna be). Ending vaihtui seuraavaksi Kana Nishinon leppoisaan r'n'b-biisiin STYLE. Hyvät valinnathan ne olivat. Mutta ei vieläkään Nip Hoppia. Ei Bennie K:ta, ei m-Flota, ei Soulheadia, ei Funky Monkey Babysiä, ei Soul'd Outia.

Soul Eater on Atsushi Okubon kynästä lähtenyt omintakeinen goottiestetiikkaa ja hip hoppia yhdistävä sarja. Tässä on jo tarpeeksi syytä minulle siitä innostua. Soul Eater-anime on Bonesin animoima. Tässä on syytä kenelle tahansa innostua. Soul Eater-animessa on Taku Iwasakin säveltämä soundtrack. Mitä ihm--? Pitääkö tässä kohta pistää foliohattu päähän kun sarjan tuottajat lukevat ajatuksiani? Pyörrynkö kohta? Pääseekö tästä vielä yli 9000 pisteen?





Kyllä siitä jumalauta pääsi. Soul Eaterin kolmas ending on Diggy-MOn, Soul'd Outin Main MC:n esittämä Bakusou Yumeuta. Uskokaa unelmiinne, lapset! Juoskaa tähdenlentojen alla! BREHEHEHEHEEE~.

Mielenkiintoinen ja huomaamisen arvoinen seikka on muuten se, että leipomoanimessa Yakitate!! Japan oli myös Taku Iwasakin musiikin lisäksi Soul'd Outin musiikkia (To all tha dreamers). Toimiva kombo?

Japanilaista Hip hoppia on tosin ollut animessa aiemminkin. Etenkin Home Made Kazokun tuotantoa löytyy Narutosta, Bleachista ja Eureka Sevenistä. Jopa Beybladessa soi m-Flon Verbalin sekä SO'Flyn MC Giorgio13n tuotantoa. Ganzissa kuullaan Rip Slymeä, xxxHolicissa Seamoa, Appleseedissä m-Flota ja Clazziquaita. Lista jatkuu ja jatkuu.

Mutta ylitse muiden nousee tilastoissani eräs vähemmän tunnettu kappale animessa, joka monelta on jäänyt huomaamatta ja minkä olen jo pitkään tahtonut Wekapipossa esitellä. Toinen versio suosikistani, Astrosexy-nimisestä kappaleesta:





m-Flo ft. Chemistry - Now or Never. Jeah.

Thursday, September 4, 2008

Maailman vaarallisin harrastus



Paljon on ollut puhetta siitä, miten mangan yleiskansallistuminen ja saapuminen mainstreamin suosioon ottaa harrastajia päähän. Aihe on vieläkin polttava, etenkin nuorempien harrastajien keskuudessa, kun puoli vuotta aikasemmin harrastuksensa aloittaneet syyllistävät uusia faneja nautinnon pilaamisesta. Tästähän olen kirjoittanut ennenkin (Täällä ja täällä), mutta enemmän taiteelliselta puolelta.

Tuossa olen hiljaisina ulkoiluhetkinä miettinyt päässäni asiaa, ja valehtelisin jos
väittäisin ettei minunkin tekisi mieli villiapinan raivolla repiä alas huonosti läpi piirrettyjä mangamaista tyyliä jäljetteleviä mainoskuvia ja käydä laittamassa palautepostia vesurin muodossa asiantuntevien™ mangaoppaiden tekijöille. Hajoaahan siinä itse kullakin pää kappaleiksi 12-vuotiaiden levittäessä pedobearin kuvia ja täten riisumassa 4chania kaikesta salaseuramaisesta loistosta, joka sillä joskus oli (?). Mutta tästäkin asiasta on lähes mahdotonta puhua (järkevästi), sillä pahamaineinen elitismi-peruskortti lentää pöytään kun asiasta uskaltaakin mainita.

Anime ja manga perinteisesti kuuluu länsimaissa nörttikulttuuriin. Ne, jotka eivät yläasteella eivät saaneet kutsuja bileisiin ja viettivät aikansa yksin tai muiden onnettomien sielujen kanssa, saivat ainutlaatuista lohtua ja seuraa animangan fantasiamaailmasta. Ne, joiden viereen kukaan ei tahtonut istua luokassa, unohtivat koulun katsellessaan kaunista vesivärimaisemaa ja ystävällisen näköisiä, isosilmäisiä mielikuvitushahmoja. Anime ja manga olivat heille sosiaalisten suhteiden korvikkeita. 12-vuotias, hiljainen ja hillitty Tiina on korviaan myöten ihastunut Inuyashaan ja haaveilee, että joku suloinen koirademoni veisi hänet mukanaan. Miten hän reagoi, kun luokan suosituin tyttö tulee kouluun visual kei-artistiksi pukeutuneena ja inuyashan kuva laukussaan?



Vastaus nörttikulttuurin suivaantumiseen animangan odottamattomasta mediaseksikkyydestä on identiteetin katoaminen. Animanga on jotain heidän omaansa: Mitä heille jää, kun se viedään heiltä ja heitellään Big Brother-laadun pinnallisena sontaviihdykkeenä kaiken kansan ruokakaukaloon? Heidän pakoreittinsä ja lohtunsa, silvottuna Koululaisen ja Suosikin sivuilla jonkun tusinatoimittajan esittelemänä? *

Sama ilmiö on tapahtunut viime aikoina myös esimerkiksi metallimusiikille. Monta kertaa olen saanut kuulla vanhempien harrastajien kiroilua, kun samat ihmiset, jotka vuosia sitten nauroivat heidän mustalle piiskaletilleen, ylistävät nyt Koivusen Aria ja mustaa kynsilakkaa. Jotain niin syvällistä, nostalgista, salaperäistä ja uniikkia, keskivertoihmisen kertakäyttöviihteenä ja hassuna trendinä.



Ei siis mikään ihme, että niin moni hylkää uppoavan laivan ja siirtyy "undergroundimpaan" skeneen, jossa rauhassa oleilla suojassa tavallisen kaduntallaajan silmiltä. Oletettavasti mangan ja animen arvo heikkenee muiden silmissä, kun harrastusta leimaa kirkuvat, sirkusesiintyjiltä näyttävät tyttölaumat jotka tosiasiassa eivät edes animea harrasta mangateinin leimasta huolimatta. Skenen sisälläkin on melkoisia noitavainoja käynnissä, eikä "Tykkään mangasta/animesta, MUTTA ... harrastan muutakin sarjakuvaa/en enää niin paljoa kuin ennen" kommenttien määrän laskemiseen riitä edes tähdet taivaalla. Puhumattakaan kummallisista argumenteista. Sarjakuvataiteilija Hard lausuikin joskus osuvasti "In true western fashion, everything that gets overexposed you learn to hate".

Jotta sivuuttaisin snobisyytökset ja muun väsyneen elitismi-uusiohomo-vastakkaisasettelun, mainitsen, että minusta on vain hienoa, että harrastajia riittää animelle. Anime- ja mangaluomukset ovat näyttäviä teoksia sekä vaihtelua länsimaalaisen kulttuurin kasvatille, joten on vain hyvä jos joku ruokkii itseään muullakin kuin Film Noir-sarjakuvilla ja Aku Ankalla. Mutta ongelma on siinä, että rumasti ja kärjistetysti sanottuna ihmiset ihastuvat hyvään asiaan väärin perustein. Loppujen lopuksi harrastus jää siihen pariin kolmeen kaupan hyllystä löytyneeseen sarjaan. Tilaa ei jää niille, jotka oikeasti voisivat kiinnostua tosissaan. Kun mangaa markkinoidaan nuortenlehdissä vain esiteineille sopivana ja tarjonta on suppeaa, kärsivät harrastajat faniyhteisön ulkopuolisten ennakkoluuloista. Ehkä se vuosien takainen Dragon Ball-pedofiilikohu ja julkaisijoiden mangavastainen asenne oli siunaus valepuvussa...?

Joskus aikoinaan animea saattoi näyttää kaverilleen, joka toteaa lopuksi, että se oli jokseenkin outoa, mutta kieltämättä hienoa. Nyt häntä ei saa ruudun ääreen kuin köyttämällä tuoliin kiinni ja silloinkin vain huumattuna kahden raavaan körilään, manaajan ja poliisikoiran avustamana.

*Skannista kiitos Suikalle.

Sunday, August 17, 2008

EXILE: ASIA

Olen kärsinyt melkoisen pahasta r'n'b-puutteesta kun olen muutaman viikon soittanut pelkästään Humming Urban Stereota sekä Romantic Couchia, jotka molemmat ovat mainioita lounge/electric-bändejä suoraan Koreasta. Päätin siis tehdä asialle jotain.

Hankin toisinsanoen käsiini EXILEn neljännen studioalbumin eli ASIAn. Exile on Avexin ennestään tutun urbaanimusiikkiin perehtyvän Rhythm Zone-alajaoston alla toimiva bändi, eli samassa porukassa kuin muun muassa sellaiset hittimuusikot kuten m-Flo, Heartsdales, Koda Kumi ja Asia Engineer. Yhtyeessä on yhteensä seitsemän jäsentä jotka ovat Hiro, Usa, Makidai, Matsu ja Akira, sekä vokalistit Takahiro ja Atsushi. Tyylistä tulee jokseenkin mieleen Chemistry, hieman bäkkäreillä maustettuna. Toisinsanoen perinteistä r'n'btä josta ei voi olla pitämättä, jos yhtään lajia harrastaa.



EXILE: ASIA

#01: ENTER THE EX
#02: Eastern Boyz'N Eastern Girlz
#03: EXIT
#04: careless breath
#05: Eien
#06: Happy Birthday
#07: LET THE MUSIC PLAY ft. michico for Giant Swing Productions
#08: ROCK DA HOUSE ft. FATMAN SCOOP
#09: SCREAM ft. GLAY
#10: STAY (Sit back mix)
#11: Saigo no Kokuhaku ~STAY part. II~
#12: Why oh why...
#13: YES!
#14: DIAMOND
#15: Tada... Aitakute
#16: Love, Dream & Happiness
#17: Road 2 ASIA


En tottapuhuen ymmärrä, minkä mielenvian takia en ennen tätä bändiä ole kuunnellut. Albumilla on 17 toinen toistaan parempia veisuja uskomattoman monipuolisesti, niin balladeja kuin menevämpää biittiä. Instrumentaalinen Road 2 ASIA ottaa vaikutteita intialaistyylisestä sitarimusiikista ja vie mukanaan rumpukompin pistäessä parastaan. Let the Music Play, kuten Eastern Boyz 'N Eastern Girlz, on hieman "dirtympää" settiä, mutta kirkkaampia löytyy esimerkiksi Why oh why..n ja DIAMONDin turvasta. Kaikkea saa koko perheen makuun. Rhythm Zone ei taaskaan pettänyt minua.

Pitkästä aikaa on lähes oikeita vaikeuksia päättää suosikkiani koko lätyltä, sillä tämä on 17 kappaletta pelkkää korvaorgasmia. Ottaisin mukaan autiolle saarelle ja kehittäisin kookospalmusta levysoittimen. Jos nyt pakolla täytyy jotain kritiikkiäkin kaivaa tuolta kannon juuresta, niin olisin helposti jaksanut kuunnella toisetkin 17 träksiä. Ehdoton valinta jokaiselle r'n'b-kuuntelijalle ja muillekkin, sillä albumilta luulisi löytyvän kenelle tahansa sopiva soittolistan täydennin.

Love, Dream & Happiness



Why oh Why...



LET THE MUSIC PLAY

Friday, August 8, 2008

Miitata voi muuallakin



Tarkoitukseni oli alunperin tehdä jonkinlainen conireportti parin viikon takaisesta Animeconista. Pienen pohdinnan ja luonnostelun jälkeen päätin, että on parempi jättää sekin omaan arvoonsa. Olen ehtinyt ragettaa tiettyjen cossien (kröh-naruto/kh-kröh) tulvasta, YAOI__SHOWsta sekä nasevien kylttien heiluttelusta aivan riittämiin, enkä näe tarpeelliseksi avautua siitä vielä täälläkin. Tyydyn vain mainitsemaan, että kuvia tuli otettua entistä vähemmän, ja sunnuntaina kahdesta cosplayryhmästä myöhäisempi oli tapahtuman pelastusrengas. Ryhmäcosplay on rakkautta, kun se näyttää tältä.

Kun viimeinen lukiovuosi alkaa maanantaina, on enää 3 kuukautta aikaa keskustelua herättäneeseen Desuconiin. Olen itse paikan päällä paneloimassa Animeblogin pitämisestä yhdessä Tsubasan sekä Bubukuutin henkilöstön kanssa, ja mahtuupa viikonloppuun luonnollisesti cosplaytakin. Lupasin Unit Rebornille, tällä kertaa selvin päin, cossailla lauantaina kyseisen sarjan (Katekyo Hitman Reborn) Gammaa ja sunnuntaina taas Hayato Gokuderaa Yamamoton aveccina. Luvassa siis vähäuninen syysviikonloppu sinne jonnekkin marraskuuhun kaiken ihanan yo-kirjoitushässäkän keskelle. (Edit: Desuconia siis siirrettiin n. 7 kuukaudella myöhemmäksi joten luonnollisesti tuli muutosta cossisuunnitelmiin. Noista lisää sitten ajankohtaisempana hetkenä)

Desucon vaikuttaa saaneen positiivista huomiota laajalti. Seuraan tapahtuman irc-kanavaa ja blogia pysyäkseni ajan tasalla, ja Tsubasa sattui kirjoittamaan itseänikin nakertaneesta seikasta. Kuten monet ovat sen tajunneet, ihmisiä sattuu kiinnostamaan enemmän se pihalla hengailu ja FF-fightin seuraaminen selkeästi enemmän kuin conin lähes olematon animeaiheinen ohjelma. Vuoden suurin anime-harrastajatapahtuma on muuttumassa peruskouluikäisen nuorison miittipaikaksi, johon kerääntyy porukkaa hengaamaan vaikka minkäänlaista kosketusta animeen, mangaan tai scifiin ei ole. Kunhan vain nyt tullaan tänne kun täällä on niin seko ja hassu ilmapiiri.

Onko tämä nyt huono vai hyvä juttu? Käsitykseni mukaan aiheesta on väännetty kättä useasti, mutta Tsubasan linkittämä Aniki-thread nostaa tukkani pystyyn. Kaava menee näköjään seuraavasti:

Tarjolla ei ole mielenkiintoista ohjelmaa -> Jengi hengaa pihalla, koska ei ole vaihtoehtoja. -> Järjestäjät huomaavat asian, päättelevät, että jengi pitää hengaamisesta. -> Lopetetaan kaikki ohjelma ja kaikilla on kivaa vain hengailla!

Mitä ihmettä?

Jos ihmiset haluavat nuoremman polven kiinnostumaan animesta ja mangasta markettimangan ulkopuolisilla vaihtoehdoilla, ei varmasti sisäsiittoisuuden syventäminen asiaa paranna. Ulkopuolista apua ei näköjään edes haluta. Kuulostaako mahdottomalta, että coneihin järjestettäisi uusia aiheita toistuvan parapara/cosplay/j-rock/yaoi-konseptin sijaan? Kaikki tietävät, mitä shoujo- ja shounen-manga on, kaikki tietävät, mikä Gravitationissa on ideana. Miten olisi "Unohdetut sarjat - Näistä 4chan ei kerro" tai "Ronin-henki shounenissa"? Lähipiiriini kuuluu innovatiivista porukkaa, jolla ideoita ja tietoa riittäisi, mutta pakko myöntää, että en itsekään tiedä miten saisin kaavailemani ohjelmanumeron ahdettua kaikkien parapara-oppituntien sekaan. Ja kokisivatko ihmiset täysien tuntemattomien nimien pitämän "kuivan asiapaneelin" mielenkiintoiseksi?

Eikä puhtaan animeharrastusohjelman tarvitse olla niin kuivaa ja asiapitoista. 2007 conissa järjestetty Taihou shizau zo! oli leikkimielinen ja opettavainen kisa, jossa osanottajien oli tarkoitus tietää esitetyn anime-openingin nimi, sarja ja ansaita lisäpisteitä pienillä yksityiskohdilla. Tällaisia kaipaisin lisää, sillä näihin on helppo kenen tahansa animeharrastajan, aloittelija tai ei, kävellä katsomaan ja pitää hauskaa. Sellainen conin ohjelmanumeron pitäisi olla.