You got SOUL'd

Aina Soul Eaterin ensimmäisten tietojen valuessa esiin olen suu vaahdossa puhunut siitä, miten tähän hip hop-teemaiseen sarjaan on parasta kiskaista Japanin parhaimman samuraihop-bändin, toisinsanoen SOUL'd OUTin musiikkia vaikka sitten väkipakolla. Ensimmäiset OP ja ED tulivat T.M Revolutionilta (Resonance) ja STANCE PUNKSilta (I wanna be). Ending vaihtui seuraavaksi Kana Nishinon leppoisaan r'n'b-biisiin STYLE. Hyvät valinnathan ne olivat. Mutta ei vieläkään Nip Hoppia. Ei Bennie K:ta, ei m-Flota, ei Soulheadia, ei Funky Monkey Babysiä, ei Soul'd Outia.

Soul Eater on Atsushi Okubon kynästä lähtenyt omintakeinen goottiestetiikkaa ja hip hoppia yhdistävä sarja. Tässä on jo tarpeeksi syytä minulle siitä innostua. Soul Eater-anime on Bonesin animoima. Tässä on syytä kenelle tahansa innostua. Soul Eater-animessa on Taku Iwasakin säveltämä soundtrack. Mitä ihm--? Pitääkö tässä kohta pistää foliohattu päähän kun sarjan tuottajat lukevat ajatuksiani? Pyörrynkö kohta? Pääseekö tästä vielä yli 9000 pisteen?





Kyllä siitä jumalauta pääsi. Soul Eaterin kolmas ending on Diggy-MOn, Soul'd Outin Main MC:n esittämä Bakusou Yumeuta. Uskokaa unelmiinne, lapset! Juoskaa tähdenlentojen alla! BREHEHEHEHEEE~.

Mielenkiintoinen ja huomaamisen arvoinen seikka on muuten se, että leipomoanimessa Yakitate!! Japan oli myös Taku Iwasakin musiikin lisäksi Soul'd Outin musiikkia (To all tha dreamers). Toimiva kombo?

Japanilaista Hip hoppia on tosin ollut animessa aiemminkin. Etenkin Home Made Kazokun tuotantoa löytyy Narutosta, Bleachista ja Eureka Sevenistä. Jopa Beybladessa soi m-Flon Verbalin sekä SO'Flyn MC Giorgio13n tuotantoa. Ganzissa kuullaan Rip Slymeä, xxxHolicissa Seamoa, Appleseedissä m-Flota ja Clazziquaita. Lista jatkuu ja jatkuu.

Mutta ylitse muiden nousee tilastoissani eräs vähemmän tunnettu kappale animessa, joka monelta on jäänyt huomaamatta ja minkä olen jo pitkään tahtonut Wekapipossa esitellä. Toinen versio suosikistani, Astrosexy-nimisestä kappaleesta:





m-Flo ft. Chemistry - Now or Never. Jeah.

Halloweenhoppia

Aina silloin tällöin koen tarpeelliseksi levittää suuremman yleisön tietoon jotain, joka ansaitsee enemmän huomiota... siksi Wekapipo oikeastaan onkin olemassa. Tänään on historiallisesti luvassa ensimmäinen puhtaasti anime-aiheinen merkintä. Höristäkääpä siis korvianne. Tai silmiänne. Teema sopiikin sattumalta parhaillaan kuluvaan perjantai 13. päivään.

Kun jossain vaiheessa talvea julkaistiin keväällä lähetettävistä sarjoista promokuvat, kahlasin virtuaalisella viidakkoveitsellä lukemattomien moe/gay-julkaisujen läpi etsien jotain joukosta erottuvaa katsottavaa. Lopulta simmuilleni lämähti viikatetta heiluttava tyttö valkotukkaisen partnerinsa kanssa, ja tiesin löytäneeni sen. Edellisenä vuonna saman erekt-- REAKTION aiheutti Tengen Toppa Gurren-Lagann, joten haisuni ei voinut olla tälläkään kertaa väärässä.



Kyseessä oli siis Soul Eater, animeadaptaatio Atsushi Okubon samannimisestä mangasta. Suu vain muikeni, kun selvisi, että anime oli BONESin animoima (sanovatko nimet Ouran High School Host Club, RahXephon ja Eureka 7 mitään?) sekä musiikki oli, kenenkäs muunkaan kuin viime aikoina pallille nousseen Taku Iwasakin scorea (Tengen Toppa Gurren-Lagann, Persona, Yakitate!! Japan). Sarja ei tosin saanut kovin suuria odotuksia erinäisiltä animeblogeilta, sillä pelkästään sanat "Shinigami" sekä "Sielu" toi Bleach-ripoffin maineen. Koska Bleach tietysti keksi kuolemanjumalat ja paholaissielut KRÖHÖMYu Yu HakushoKRÖHÖM Ohhoh, jopas yskittää. Suokaa anteeksi. Köh köh.

Lukaisin prologi-chapterin tietääkseni mitä olin odottamassa kolme kuukautta. Tyyli vaati hieman totuttelemista, koukuksi oli isketty kahden pään kokoisia paljaita tissejä kylpykohtauksineen, joten vaikuttaa aikamoiselta animentekijöiden kerman haaskaukselta, eikö..?



Varmistaakseni asian luin sarjakuvaa eteenpäin. Kun kiimaiset teinipojat oli saatu nalkkiin naisvartalon avulla, alkoi todellinen tarina Shibusen-akatemian oppilaista. Neljännen luvun jälkeen ei niitä naisellisia ulokkeita enää esiintynyt ollenkaan, tarina oli muuttunut yhtäkkiä vakavasti otettavaksi ja lupaavaksi kertomukseksi suhdekehityksineen. Sitten vain rystyset verillä venailemaan huhtikuuta.

Kun se suuri päivä sitten koitti ja ensimmäinen jakso ilmestyi subbien kera, oli tippa linssissä. Tämä oli parempaa kuin olin uskaltanut edes odottaa, kaikki toimi täydessä harmoniassa. Iwasakin soulia tihkuva musiikki chillailee taustalla ja T.M Revolutionin järkkäämä Resonance soi komeasti vauhdikkaan openingin aikana. Puhumattakaan Bonesin pehmeästä animaatiosta ja mangaa mukailevista synkistä taustoista.



Ideana on siis Shibusen-nimisen opinahjon toiminta, joka kouluttaa aseteknikoita ja näiden aseita nappailemaan demonisieluja pahantekijöiltä. Jokaisen kohteena on saavuttaa 99 normaalitason ja yhden noidan sielu, jotta aseesta tulisi hullunkurisen kuolemanjumalan ikioma vempele. Naispäähenkilö, aseteknikko Maka tavoittelee tätä partnerinsa Soulin kanssa ja luulee onnistuneensa, kun Soul nielaiseekin väärän sielun. Koko savotta alkaa siis alusta, takaisin koulun penkille kököttämään yhdessä asennevammaisen ninjan, Black*Starin sekä tämän ystävällisen partnerin, Tsubakin kanssa. Joukkoon liittyy vieläpä itsensä kuolemanjumalan snobipoika, symmetria-fetisti Death the Kidd sekä hänen pistooliparinsa Liz ja Patty. Jengi on koossa, joten eiköhän lähdetä seuraamaan, mikä Shibusenin oikea tarkoitus sitten loppujen lopuksi onkaan ja miksi Shinigami-sama ei voi poistua peilistään.

Ehditte ihmiset vielä mukaan, animea on tullut yhteensä vasta 10 jaksoa, ja mangaa sellaiset reippaat 50 chapteria sekä risat (n. 11 kirjaa). Allekirjoittanut on lukenut toistaiseksi "vain" 17 lukua, koska joudun jatkuvasti sahailemaan kättäni irti jotten pilaisi tulevaa 51 jakson nautintoa liialla tietoudella. Ääninäyttelijöistä löytyy muun muassa ensikertalainen Chiaki Omigawa (Maka), Kouki Uchiyama (Soul), Mamoru Miyano (Kidd), Maaya Sakamoto (Chrona), Toru Ookawa (Death Scythe), Yumiko Kobayashi (Black*Star) ynnä Houko Kuwashima (Medusa). Erityisesti Rikiya Koyama (Shinigami-sama) esiintyy täydellä sydämellä roolissaan. Toivon, että häntä tulisi jatkossakin lisää.



Soul Eater on puhtaasti hip hop-tyyliä höystettynä samuraihengellä, goottielementeillä ja poikamaisella huumorintajulla. Jos olette koskaan lukeneet One Pieceä antaumuksella, takaan, että Soul Eater iskee vähintäänkin yhtä lujaa. Niin, ja Twin Peaks-referenssiltä ei vältytä Soulin unissa. Taitaapa tämän seinällä roikkua Portishead- ja Aphex Twin-julisteetkin.



Näin lopuksi haastan teidät, rakas lukijakuntani. Katsokaa opening ja koittakaa sitten väittää, että Soul Eater on täyttä svärtsinbärssiä. Seuraavaksi ensimmäinen jakso. Sitten toinen.. ja kolmas.. ja lopulta olette koukussa. (SFX tähän)