Olin siis itse the Melancholy of Suzumiya Haruhista tuttu Koizumi Itsuki (kuvassa vasemmalla) ja Suikka täydensi pariamme Kyon-cossillaan. Kameraorjanamme toimi lojaalisti ja ammattitaitoisesti kavaljeerimme Simo.
Tapasimme myös suloisen Oulun Haruhin, joka ilahtui suuresti läsnäolostamme sekä suostui ilomielin yhteiskuvaan. Kiitos hänelle, eeppinen kohtaamisemme teki conista onnistuneen!
Paricosplaystamme tuli paljon positiivista palautetta. Jälkeenpäin sain kuvia selatessani lueskella kommentteja söpöydestämme, mikä sytytti cosplayliekin sisälläni uudestaan, pitkän tauon jälkeen. Kaiken lisäksi tämä oli ehkä onnistunein cossini tähän mennessä, sillä paikan päällä olleet olivat luulleet allekirjoittanutta miessukupuolen edustajaksi melkoisen ahkeraan. Jotkut saattaisivat mennä peilin eteen itkemään menetettyjä naisellisuuspisteitään, mutta itse saatoin vain myhäillä päämääräni saavutusta.
Ainoa seikka, mikä tästä aiheesta jäi kaivelemaan sydäntäni, oli se, miten suurin osa ei sitten kuitenkaan tunnistaneet meitä. Haruhi on arvattavasti tunnistettu animeikoni, mutta todistettavasti tätä cossaavat eivät ole katsoneet koko sarjaa kuin ehkä satunnaisen jakson. Mitäpä suotta, eihän Kyon ole kuin koko sarjan minäkertoja ja päähenkilö. Kyllä, Haruhi EI ole oman sarjansa päähenkilö, vaan objekti, jonka ympärillä kaikki pyörii. Aivan kuten Pokemonissa päähenkilö ei ole Pikachu, vaan Ash Ketchum. Tilanne on hieman sama kuin Neon Genesis Evangelion-cossaajien kanssa, joista hävyttömän moni cossaa Reitä vain ikoniarvon takia katsomatta sarjaa.
Siinä olikin sitten cosplayosiosta tarpeeksi. Paikalla oli jonkinasteinen väkikato, sillä porukkaa ei näyttänyt saapuneen paikalle nimeksikään. Osan tästä ongelmasta selitti conipaikan hajanaisuus. Päästäksesi paikasta A paikkaan B piti patikoida Tampereen halki luoja ties minne, ja infotiskin maakarit tuntuivat olevan kiinnostuneempia kuulumisien vaihtoon pöydän luona parveilevien kavereiden kanssa. Paneeleissa ei tultu käytyä, osaksi niiden aiheiden suppeuden takia. Yaoi- ja cosplaypaneelien laadun saattaa jo arvata, noin bubukuutin postausta lainatakseni:
"-- Luulisin, että paneelin alkuperäinen tarkoitus oli ollut tuoda näitä superpukuilijoita lähemmäs tavallisia ja hieman esitellä, mistä hyvä puku koostuu, paljonko aikaa ja vaivaa siihen menee, jotta kritisoijille “vähän vaihtelua!” selviäisi, miksi jotkut puvut voittavat ja toiset eivät. Nyt paneeli sai jutun kuulostamaan siltä, että nämä kolme oli tuotu paikalle kehumaan itseään ja sen jälkeen itkemään draamasta tosi butthurt-tyyliin.--"
Muistuu hieman mieleen viimevuotinen AMV-kisa, jossa Final Fantasy- ja Princess Tutu-videoiden valtaama ala oli jo lähellä surkuhupaisuutta.
Kameralla tähtäiltiin, harmi kyllä, suurimmaksi osaksi itseämme. Kiinnostavimmat cosplayt olivat Katekyo Hitman Reborn!!-ryhmällä (Pakko huomauttaa vielä Chromen äärettömän seksikkäistä sääristä), jotka mielellään posettivat ja vetivät jos jonkinlaista skenaariota, mitä oli hauskaa seurata penkinreunalta. Tämän takia rakastan cossaajia, jotka keskittyvät hahmonaan olemiseen - eivät silkkaan puvun puunaukseen ja nitkuttamiseen. Toki hienot, viimeiseen asti panostetut puvut ovat kaunista nähtävää, mutta jos hahmoa cossataan vain puvun eikä luonteen vuoksi, katoaa sisältö cosplaysta sukkelaan. Mikään ei ole suurempi pettymys, kuin nokkaansa nyrpistelevä Sailor Moon, joka ei suostu missään nimessä alentumaan pieneen roolileikkiin.
Mutta synkin piirre Tampere Kuplii kakkosessa oli se, mitä mainitsemassani blogituksessakin valiteltiin: Käytös oli kamalaa. Tuskastuneet animekansan cosplayaajat saivat seurata sivusta, kun karjuva ja riehuva ernujoukko leikki kovaäänisiä pihaleikkejään. Kenellekkään ei varmasti jäänyt epäselväksi, että nämä isänmaansankarit eivät olleet tulleet paikalle vain viettääkseen viikonlopun muiden animeharrastajien kanssa, vaan vetämään ties mitä hassunhauskaa kiljuntaa, mitä voisi tehdä ihan missä tahansa muualla. Sunnuntain Mortal Kombat-tappelu oli luultavasti nokkelin keksintö, mitä yhteisö sai aikaan. Mutta senkin mennessä loppua kohti pelkäksi tylsäksi yaoihippeilyksi tunsin äkillistä vetoa mennä sisätiloihin tai mihin tahansa, missä voin lyödä päätä seinään.
Hare Hare Yukai-joukkotanssi olisi ollut hyvä idea, jos sitä ei olisi järjestetty siihen aikaan sunnuntaina kello neljä, jolloin puolet väestä on hiippaillut jo raitioasemalle. Eipä tainnut loppujen lopuksi olla kovin moni sitä tanssimassa.
Mutta kahden kuukauden päästä olisi vuorossa vuoden kohokohta, Animecon 2008. Pukuvalintani ovat näillä näkymin Dr. Stein Soul Eaterista ja aikuinen Rossiu Tengen Toppa Gurren-Lagannista. Näkyillään sitten siellä, toivottavasti suomen animefandom upottaa paikalle hengaamaan tulleen huonosti käyttäytyvän nuorison, joka ei varmasti ole animea koskaan katsonutkaan.
No comments:
Post a Comment